Megg & Mogg in Amsterdam (Simon Hanselmann)

Simon Hanselmann on mestari kuvaamaan depression sävyttämiä likaisia sielunamisemia. Megg & Mogg Amsterdamissa -kokoelma koostuu harmaansävytteisistä tarinoista, jossa kolme kaverusta seikkailee kotikulmillaan ja ulkomailla.

Sanoinko ystävykset? Ehkä ei pitäisi. Nämä jannut ovat toisilleen kamalia. Megg ja Mogg, noita ja pyöreähkö pieni kissa, ovat jonkinlainen pariskunta. Heidän parisuhde koostuu lähinnä pilven polttelusta, naimisesta ja toisille ihmisille ilkkumisesta. Ilkunnan kohteeksi joutuu usein heidän kämppiksensä, Pöllö. Hänen ongelmansa on puolestaan, ettei osaa laittaa pistettä kämppistensä kujeilulle.

Kolmikon keskinäinen kujeilussa riittäisi jo yhden kirjan verran kerrotttavaa, mutta Hanselmann laajentaa tarinaa vielä pidemmälle. Kirjan todellinen ällötys on ihmissusi Jones. Hän vetää ketamiinia ja heroiinia, kun ei ole jakamassa sukupuolitauteja ystävilleen ja itke pilattua elämäänsä. Hän on myös kahden nuoren lapsen isä, jotka isukin tavoin kiskovat kahmalokaupalla energiajuomaa ja marihuanaa.

Hanselmannin yksinkertainen piirrostyyli saa kaiken iljettävyyden näyttämään koomisessa valossa, mutta useimmiten vitsit ovat vain absoluuttisen julmia. Hahmojen kusipäistä käyttäytymistä toisiaan kohtaan on todella vaikea hyväksyä saati ymmärtää.

Hanselmann tuntuu kokevan empatiaa hahmojaan kohtaan näyttäessään heidät haavoittuvaisimmillaan. Näillä henkilöillä ei ole lainkaan kompetenssia tai kykyä rikkoa epäterveellisiä tapojaan. Masentuneisuudesta, ahdistuskohtauksista tai addiktiosta kärsineet voivat löytää näistä stripeistä samaistumispintaa.

Jollain tavalla Meggin ja Moogin seikkailuissa on omanlainen vieno lohtunsa. Kirjasta ei löydy millään tavalla helpotusta tai selitystä maailman kurjuudelle. Kaikki on paskaa. Samassa veneessä ollaan.

Space Dumplins (Craig Thompson)

Habibi ja Blankets ovat sarjakuvan suurteoksia, joista sarjakuvataiteilija Craig Thompson tunnetaan parhaiten. Näitä ennen hän teki teki kuitenkin kevyempiäkin tuotoksia. Hänen uusin sarjakuva Space Dumplins on paluu hassuttelumoodiin. Vai miltäpä kuulostaa: Space Dumplins kertoo tytön kosmisista seikkailuista avaruudessa, jonka on täyttänyt kelluva roska ja valaan ripuli.

Violet on tarinan päähenkilö, nuori tyttö, joka joutuu pelastamaan isänsä vaarasta. Isä työskentelee suurkorporaatiolle keräten valaan ulostetta, jota voidaan käyttää bensiininä. Kaikki ei mene kuitenkaan kuten pitäisi. Violet ei arvaakaan, minkälaisten monimutkaisten tunneskaalojen läpi hän käy seikkailunsa aikana.

Space Dumplinsin maailma on jonkinlainen dystopian ja utopian sekoitus, jossa maailma on samaan aikaan tuhoutumisen partaalla, mutta myös teknologisen kehityksen huipulla. Sci-fi -viitekehyksestä huolmatta tässäkin tarinassa tärkeintä ovat perhesuhteet. Teemoina ovat perhe, henkisyys, rasismi ja enviromentalismi.

Thompson käyttää tarinassaan paljon metaforia. Valaat kuvastavat suuryrityksiä, jotka saastuttavat ripulillaan luontoa. Avaruusaluksissa elävät vertautuvat etuoikeutettuihin ihmisiin, joiden ei tarvitse välittää ilmastonmuutoksen välittömistä vaikutuksista. Päähenkilön Violetin työväenluokan perhe taas joutuu maksamaan seurauksista, kun katastrofi koittaa.

Space Dumplins ei mässäile harmaissa tai synkeissä väreissä vaan on piirtoviivaltaan pirtsakan iloinen ja värimaailmaltaan räiskyvä. Dave Stewartin kädenjälki antaa kuville ylimääräistä syvyyttä.

Leikkisyydestä huolimatta opusta painaa kliseet ja korni huumori, jonka lienee tarkoituskin vedota nuorempiin. Thompsonilla on sydän paikallaan, mutta kaikesta maailmanpelastuksesta huolimatta tarinassa kaikuu kiusallisen heteronormatiivinen ote.